Lempielokuvani


"En tiedä teistä, mutta minulle kriisi lempielokuvista on identiteettikriisi."
- Minä



"Mitä tulee elokuviin, niidenkin suhteen neitsyys menetetään, kerralla ja peruuttamattomasti. On toki ennen sitäkin käyty elokuvissa ja tykätty, mutta kuitenkin on aina lähdetty kotiin oleellisesti yhtä koskemattomina kuin sieltä tultukin, eikä isältä ole ollut mitään salattavaa.

Ja sitten kerran yksi elokuva muuttaa kaiken. Alkutekstien aikana haukkoo henkeä ja puolessa välissä ajattelee, että ei voi olla totta, onko tällaista oikeasti olemassa? Maailma tuntuu ihmeelliseltä, itsekin on ihmeellinen, ja elämän intellektuaaliset, emotionaaliset, esteettiset ja eroottiset mahdollisuudet rajattomat. Oma maailmankuva allekirjoitetaan antautumalla kokonaan tälle elokuvalle, minkä jälkeen kaikkia muita elokuvia halveksitaan."


- Katja Kallio, Elokuvamuisti, "Elokuvaneitsyys"



EVERYONE: IT'S JUST A MOVIE
ME: YOU KNOW NOTHING




Olkaa hyvät naiset ja herrat, miehet ja rouvat sekä kaikki jotka ovat jotain tältä väliltä tai eivät kumpaakaan:

 Elokuvat, jotka minua ovat eniten koskettaneet, tulleet osaksi ajatusmaailmaani, sanovat puolestani asioita paremmin sekä kuvaavat elämää kuten ymmärrän ja ihailen sitä:


Fight club

"This is your life and it's ending one minute at a time."




                 
                 V for Vendetta



Watching the Detectives

"I have a condition: borafobia."



American beauty





Amélie





1 kommentti:

  1. heh löysinpäs sut taas ! eksyin tänne joskus vuosia sitten ja tämän postauksen innoittamana katoin Fight Clubin, luulen että mun pitää kiittää sua tästä hyvästä, oli sen verran hieno elämys :------)
    sattumoisin olen myös muutkin listan elokuvat nähnyt, paitsi Watching the Detectives.. hm pitää katsastaa sekin

    VastaaPoista